Näin loistava työilmapiiri näkyy LVIturvalla

Hyvä työilmapiiri

Näin loistava työilmapiiri näkyy LVIturvalla

LVIturva on tunnettu erinomaisesta työilmapiiristään ja tämä on näkynyt mm. huippusijoituksissa Great Place to Work -tutkimuksissa. Mutta miten hyvä henki näkyy arjessa? Keräsimme työntekijöiden kokemuksia selvittääksemme tämän.

LVIturvan tuore markkinointipäällikkö Aleksanteri Rongonen aisti vahvan me-hengen heti, kun tuli taloon. ”Kaikki olivat älyttömän ystävällisiä ja heti valmiita auttamaan”, Rongonen sanoo. Konkreettisimmin hyvä henki näkyi silloin, kun Rongonen oli ottamassa työautoaan käyttöön. ”Silloin oli paha lumimyräkkä ja kun kävelin auton luokse, huomasin sen olevan hautautunut pahasti lumeen. Ei kestänyt hetkeäkään, kun kaveri juoksi paikan päälle harjan kanssa auttamaan.”

Asiakashankkijana työskentelevä Paulina Kinnunen on Rongosen kanssa samoilla linjoilla. ”Täällä oli todella hyvä vastaanotto, kun aikoinaan aloitin täällä”, Kinnunen kertoo. Positiivinen ilmapiiri ei sittemmin ole lainkaan hiipunut. ”Kun tulen aamulla töihin, kaikki heti moikkaa ja kysyy, miten minulla menee. Täällä eivät myöskään tittelit näy, vaan kaikki ollaan yhtä tiimiä. Töihin on todella mukavaa mennä, kun tietää, millainen meininki täällä on.”

Asentajana toimiva Jouko Oinonen on samaa mieltä. ”Jos tarvitsee apua, niin sitä saa kysymällä ihan ylimmiltä esimiehiltä, jopa toimitusjohtajalta”, hän toteaa. ”Tämä on ehdottomasti paras työpaikka, missä olen ikinä ollut – täällä ketään ei jätetä pulaan.”

Tiesitkö, että vahvasti kasvavana yrityksenä etsimme jatkuvasti hyviä tyyppejä töihin? Katso LVI-alan avoimet työpaikat ja lähetä meille hakemus!

Pyydä tarjous tai kysy lisää meiltä

Heräsikö kiinnostus? Kysy rohkeasti meiltä lisää mitä vaan asiaan tai palveluihimme liittyen, autamme mielellämme!