Taloturva
Heippa, Olen Juha-Matti ja olen yrittäjänä Taloturva Oy:ssa.
Kuulostiko tämä putkiremontti 3 päivässä vähän liian kovalta väitteeltä? No, tämä ei ole mikään varsinainen nopea liikeidea, vaan vuosien aikana kehittynyt asennustapa ja halu keskittyä omaan juttuun.
Tässä muutamalla sanalla miten tähän on päädytty kaikkien käänteiden jälkeen.
Taloturvan tarina
Perustin 2011 nuorena miehenä LVI alan yrityksen ja tein yksin monipuolisia putkitöitä vanhalla Hyundai pakettiautolla. Omakotitalon asukkaat remontoivat tuolloin kiivaasti kattoja, ikkunoita ja kylppäreitä. Kun katsoi vakuutusyhtiöiden tilastoja niin suurin osa vesivahingoista johtui kodin putkista.
Miksi kodin omistajat eivät uusinut sitten putkia, vaikka järki olisi. Ei kukaan oikeastaan ollut ajatellut asiaa tai halunnut ajatella, sillä putkiremontista oli huonot mielikuvat. Kallis, pölyä, evakko, rakenteet auki ja töykeitä ammattilaisia.
Ei voi olla näin hankalaa! Haluttiin tehdä asialle muutos ja koottiin ammattilaisista koostuva joukko tekemään muutosta tähän. Syntyi tapa tehdä työtä “putkiremontti 3 päivässä” -Ilman evakkoa ja rakenteita rikkomatta. Tällä tiellä edelleen ollaan ja joka päivä kehitetään toimintatapaa tehokkaammaksi ja paremmaksi.
Aloitettiin käyttö- ja patteriputki remonteilla 2012, sekä 2014 aloitettiin ensimmäisenä yrityksenä Euroopassa tekemään omakotitalojen viemäreitä sukittamalla. Tätä ennen viemäreitä uusittiin vuosikymmeniä “lattiat auki” menetelmällä”. Asiasta innostuneena 2017 lähdettiin laajentamaan Ruotsiin ja nyt olemme Tukholman läänin markkinajohtaja viemärien remontoinnissa, sekä nimi tuttu katukuvassa.
Vedämme toimintaa kolmen yrittäjän Juha-Matin, Miikan ja Pekan kanssa. Heidän lisäksi meillä parhaat ammattilaiset osaomistajana mukana. Teemme omakotitalon putkiremontit uudella toimintatavalla nopeasti, ilman vaivaa ja kustannustehokkaasti. Kaiken kukkuraksi meillä on tutkitusti rakennusalan tyytyväisimmät asiakkaat!
Tavoitteet, jotka asetimme yli 10 vuotta aiemmin, haluna muuttaa alaa on toteutunut. Mutta ei ilmaiseksi, tämä on vaatinut koko porukalta töitä, nöyryyttä ja uudelleen ajattelua. Kokeilepa miten meillä homma toimii, kaikki lähtee siitä, kun laitat meille tarjouspyynnön.
Taloturva lyhyesti
Taloturva on Suomessa ja Ruotsissa toimiva 100% kotimaisessa omistuksessa oleva yritys, joka on erikoistunut omakotitalojen putkiremontteihin ja LVI-palveluihin.