Kotitalousvähennys pienenee ja sähkön hinta nousee – nyt on paras aika hankkia aurinkopaneelit

blogi kotitalousvahennys final

Kotitalousvähennys pienenee ja sähkön hinta nousee – nyt on paras aika hankkia aurinkopaneelit

Oletko harkinnut aurinkopaneelien asentamista? Nyt on erinomainen aika tehdä haaveista totta, koska nykyisen kotitalousvähennyksen hyödyntämällä voit säästää tuhansia euroja energiaremontissasi.

Hallitus on aikeissa leikata kotitalousvähennystä. Tämä on osa suurempaa suunnitelmaa kiristää veroja noin 700 miljoonalla eurolla. Leikkauksen ajankohtaa ei vielä tiedetä varmasti, mutta on mahdollista, että muutos astuu voimaan jo ensi vuoden alussa.

Lisäksi sähkön hinnannousulle ei näy loppua. Sähkön siirtohinnat ovat riistäytyneet käsistä jo vuosia sitten, ja asiantuntijat odottavat niiden nousun jatkuvan tulevaisuudessakin.

Nyt kannattaa siis laittaa hihat heilumaan ja ottaa kaikki irti valtion tarjoamasta rahanipusta sekä välttää jatkuvasti nousevat sähkön siirtohinnat.

Säästöä jopa lähes 5000 euroa

Kotitalousvähennys on kalenterivuosikohtainen, eli se myönnetään sinä vuonna, jona olet maksanut työstä laskun yritykselle. Hankkimalla aurinkosähköjärjestelmän nyt, voit säästää enimmillään jopa 2400 euroa. Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, mutta pariskunnat voivat yhdessä saada jopa 4 800 euron vähennyksen.

Kotitalousvähennys pienenee tuntuvasti

Veronmaksajain Keskusliiton mukaan kotitalousvähennystä on hyödyntänyt vuosittain jopa 400 000 ihmistä, mikä tekee säästöistä valtiolle merkittäviä. Vuositasolla kotitalousvähennyksestä leikataan jopa 95 miljoonaa euroa. Viimeisimmän tiedon mukaan kotitalousvähennys työkorvauksesta tippuu 50 prosentista 40 prosenttiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että enimmäismäärän kotitalousvähennystä hyödyntävä pariskunta säästäisi tulevaisuudessa 300 euroa vähemmän.

Milloin kotitalousvähennystä voi hyödyntää?

Kotitalousvähennys on verosta tehtävä vähennys eli se pienentää maksettavan veron määrää. Kotitalousvähennyksellä voit vähentää osan kuluista, joita on aiheutunut kotona, vapaa-ajan asunnossa tai vanhempien kodissa tehdystä työstä. Vähennettävää työtä on esimerkiksi asunnon kunnossapito- ja perusparannustyö.

Aurinkopaneelimme vähennyskelpoisia

Energiaturva kuuluu ennakkoperintärekisteriin ja palvelumme ovat vähennyskelpoisia. Näin ollen kotitalousvähennys kannattaa ehdottomasti hyödyntää, jos se vain on mahdollista. Haluamme tehdä kotitalousvähennyksen hakemisen mahdollisimman vaivattomaksi asiakkaillemme. Tämän takia tarjoamme apua vähennyksen hakemiseen ja lähetämme asiakkaillemme lomakkeen hakemista varten. Näin ollen asiakkaan tarvitsee enää vain täyttää lomake loppuun ja lähettää se verottajalle.

Sopisivatko aurinkopaneelit katollesi?

Aurinkosähköjärjestelmä on pitkäaikainen ja järkevä sijoitus. Tuottamalla aurinkosähköä suojaat itseäsi alati nousevilta siirtomaksuilta ja pienennät hiilijalanjälkeä.

Tilaa maksuton aurinkosähkökartoitus ja saat lisätietoa aurinkosähkön hyödyistä. Kartoituksen avulla selvität, millainen aurinkopaneelikokonaisuus sopisi juuri sinun kotiisi. Halutessasi saat samalla käynnillä tarjouksen aurinkosähköjärjestelmästä. Kartoitus on täysin maksuton eikä velvoita sinua mihinkään.

Pyydä tarjous tai kysy lisää meiltä

Heräsikö kiinnostus? Kysy rohkeasti meiltä lisää mitä vaan asiaan tai palveluihimme liittyen, autamme mielellämme!