Tauno Miikkulainen: “Ei enää huolta putkista”

Taloturvan tuottamia artikkeleita asumisesta, putkiremonteista, energiasta, remonteista ja omakotitaloasumisesta.

Tauno Miikkulainen: “Ei enää huolta putkista”

Taloturvan tuottamia artikkeleita asumisesta, putkiremonteista, energiasta, remonteista ja omakotitaloasumisesta.
Miikkulaisten kaksi remonttia

Taloturva toteutti Aila ja Tauno Miikkulaisen kotona Ulvilassa ensin lämpöverkkoremontin ja sitten viemäristön sukitusremontin. Vuonna 1969 rakennetun kodin putkistot eivät vielä oireilleet, mutta Miikkulaiset halusivat ennakoida mahdolliset ongelmat. Nyt kotona voi olla turvallisin mielin.

Aila ja Tauno Miikkulainen ovat asuneet kodissaan Ulvilassa jo vuodesta 1975 lähtien. Talolla on ikää jo miltei 50 vuotta.

– Aloimme miettiä, että kodillamme on jo melkoisesti ikää, ja vahinkoja voi sattua. Putket ja patteristot olivat alkuperäisiä. Halusimme ennakoida mahdolliset rikot. Taloturvaan tutustuimme, kun yrityksen työntekijä tuli käymään ovellamme. Siitä kaikki sai alkunsa, Tauno muistelee.

Taloturva teki Miikkulaisten kotona lämpöverkkoremontin marraskuussa 2015. Remontti onnistui niin hyvin, että elokuussa 2016 yritys myös sukitti kodin putket.

Sujuvaa työntekoa ja hyvää jälkeä

Pian ensikohtaamisen jälkeen Miikkulaiset tekivät sopimuksen Taloturvan kanssa ja sopivat aikatauluista.

– Meille syntyi yleisesti hyvä mielikuva yrityksestä. He pystyivät heti näyttämään, että he saavat aikaan hyvää jälkeä. Remontit sujuivat hyvin, ja kaikki sovittu on myös pidetty, Tauno kiittelee.

Ensin tehty lämpöverkkoremontti toteutettiin viikossa.

– Homma sujui luontevasti, ja pystyimme asumaan koko ajan kotona, Tauno kertoo.

Myös sukitus tapahtui reilussa viikossa. Sen yhteydessä putket käytiin läpi kameroilla.

– Putkissa on kulkenut tavaraa 50 vuotta. Kyllähän se aikalailla siltä näytti, että voisi olla paikallaan jotain tehdä, vaikkei varsinaista vuotoa löytynytkään. Meillä tuli sukituksen yhteydessä muutama yllättävä mutka vastaan, ja vielä jälkikäteen jouduimme penkomaan asiaa, koska vessaan tuli hajua. Taloturva kuitenkin hoiti hommaan kotiin ja asiaa tutkittiin, kunnes syy löytyi, Tauno toteaa.

Elämä jatkuu turvallisin mielin

Miikkulaiset ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Remontit näyttäytyvät etuna myös tulevaisuudessa, kun talon kauppaaminen tulee ajankohtaiseksi.

– Olemme asuneet täällä jo 40 vuotta ja voimme turvallisin mielin jatkaa asumista ja elämistä, kun meillä ei ole enää huolta putkista. Voimme vilpittömästi suositella yritystä! Emme olisi tehneet lämpöverkkoremontin jälkeen heidän kanssaan toista remonttia, jos olisimme olleet tyytymättömiä. Hommat etenivät sujuvasti ja hyvin, Tauno kiittelee.

Tilaa maksuton viemärikuvaus

  • Maksuttomalla viemäreiden kartoituskäynnillä kuvaamme valurautaviemärisi ja näet, miltä viemärisi näyttävät sisältäpäin.
  • Mikäli viemäriremontti on tarpeellinen, saat asiantuntijalta samalla käynnillä tarjouksen viemäriremontista. 

Tilaa maksuton viemärikuvaus tästä

Taloturvan julkaisemat artikkelit

Taloturva julkaisee hyödyllistä tietoa asumiseen, elämiseen ja etenkin omakotiasumiseen liittyen.

Taloturva on omakotitalojen putkiremonttien ykkösosaaja Suomessa ja meiltä saat putkiremontin omakotitaloosi 3 päivässä, eikä asunnosta tarvitse muuttaa pois.

Teemme myös ilmaisia viemärikuvauksia omakotitaloihin, koska haluamme estää vesivahingot Suomessa. Tiedätkö sinä talosi putkiston kunnon?

Miikkulaisten kaksi remonttia
Tilaa ilmainen vinkkilehti

Vinkkilehdestä löydät tietoa putkiremonteista, omakotitaloasumisesta sekä kustannuksista niihin liittyen.

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jätä tarjouspyyntö 25 sekunnissa

Onko omakotitalosi vailla putkiremonttia tai huoltoa? Pyydä meiltä tarjous, et takuulla pety ehdotukseemme!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.