Putkiremontti maksaa itsensä takaisin
Putkiremontti on ikimuistoinen ajankohta jokaisen ihmisen elämässä aina kulloisenkin asunnon kohdalla. Sen ajankohta onkin yleensä ensimmäinen asia, joka selvitetään uuteen kotiin muutettaessa. Halutaan tietää milloin putkiremontti on suoritettu: muutetaanko kotiin johon putkiremontti on jo tehty vai kotiin jossa se kenties on pian edessä?
Suomessa olemme tottuneet toimiviin viemäreihin ja sujuvaan vedenkäyttöön. Harva osaa arvostaa tai edes ajatella miten tärkeää niiden toimivuus on. Putkistot eivät juurikaan vaadi huoltoa, mutta niiden tullessa 30 – 40 vuoden ikään, tulisi vähintäänkin putkistojen kunto kartoittaa. Toteutettu putkiremontti nostaa aina asunnon hintaa ja vähentää myyntitilanteessa sen myyntiaikaa.
Yleisiä harhaluuloja putkiremontista
Putkiremonteista maalataan melkoisia kauhukuvia, jotka useinmiten liittyvät remontin kestoon ja hintaan. On kuitenkin aiheetonta luoda itselleen mielikuvia, jotka osoittautuvat myöhemmin aiheettomiksi. Muutama vuosikymmen sitten putkiremontti saattoi kestää monia viikkoja, jopa kuukausia, mutta nykyään se toteutetaan jopa muutamassa päivässä. Putkiremontti omakotitalossa on nykyisten työkalujen ja asennusmenetelmien vuoksi sujuvaa ja nopeasti toteutettavissa.
Putkiremontin hinta ajatellaan usein suurena ja se saattaa luoda kynnyksen yhteyden ottamiseen ammattilaiselle. Hintaa ei kuitenkaan kannata pelätä, sillä siihen vaikuttavat monet eri tekijät mm. työn määrä ja materiaalit.
Monet myös miettivät remontin tuomia pitkiä vesikatkoja ja niistä aiheutuvia haittoja. Todellisuudessa vedet ovat poikki vain muutamia tunteja. Pitkät vesikatkokset koskevat yleensä vain kerrostaloja, joissa putkilinjat ovat pitkiä ja työläitä.
Viemäriremontti kuvitellaan usein hyvin työläänä ja ajallisesti kauan kestävänä. Usein myös luullaan, ettei asunnossa voi asua remontin aikana. Nämä eivät kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä viemäreiden sukitus kestää ajallisesti noin 3-5 päivää ja Taloturvan kautta asiakas saa kuivakäymälät käyttöön remontin ajaksi. Asiakaspalautteiden perusteella monet ovat yllättyneet remontin sujuvuudesta ja helppoudesta.
Putkiremontti nostaa asunnon hintaa ja vähentää myyntiaikaa
Vaikka putkiremontti maksaa aina rahaa, vaikuttaa se suoraan kiinteistön arvoon. Jos kiinteistö myöhemmin myydään, on luonnollista, että uudet putkistot vaikuttavat ostajaan ja ostopäätökseen. On selvää, että kiinteistön huono kunto vähentää kiinnostusta ja kilpailua, vaikuttaen suoraan hintaan. Jo käyttövesiputkiston uusiminen vaikuttaa asunnon arvoon ja ostajan mielikuvaan. Tämä osoittaa, että taloa on hoidettu ja huollettu asianmukaisesti ja ajallaan. Jos kaikki putket on uusittu, ei ostajan tarvitse miettiä tulevia putkiremontteja, eikä myyjän vastuutaan putkistoihin liittyen.
Mikäli kiinteistön omistaja ei vielä ole tehnyt putkiremontteja mutta on hoitanut kirjallisen tarjouksen remontista, helpottaa se ostajaa hahmottamaan kiinteistön kokonaisuutta, hintaa ja budjettia. Mitä ajankohtaisempi hinta-arvio on, sen parempi, sillä hinnat vaihtelevat kysynnän ja tarvikkeiden saatavuuden mukaan.
Milloin putkiremontin toteutus
Putkiremontti omakotitalossa on aina kiinteistön omistajan huolehdittavana. Putkiremontin ajoitusta pohtiessa selvitetään ensitöiksi kiinteistön putkiston ikä ja sen toimivuus. Lämmitysputkiston ja pattereiden, käyttövesi- ja viemäriputkiston uusiminen toteutetaan tyypillisesti teknisen käyttöiän päätyttyä tai jos niiden kestävyydestä ei ole takeita tai niissä ilmenee oireilua. Omakotitalon käyttövesiputkiremontti toteutetaan yleensä ensimmäisenä, sillä kupari- ja rautaputket syöpyvät tyypillisesti nopeammin virtaavan veden takia.
Lämmitysputkien uusiminen voidaan toteuttaa joko samaan aikaan käyttövesiremontin kanssa tai myöhemmin riippuen sen kunnosta. Lämmitysremontti on ihanteellisinta teettää lämmityskauden ulkopuolella siitä syystä, ettei lisälämmitystä tarvita. Kaikki putkiremontit voidaan kuitenkin toteuttaa vuodenajasta riippumatta milloin vain.
Putkiremontti omakotitaloon
Putkiremontti alkaa aina sen suunnittelulla ja hinta-arviolla. Näin saadaan selville paljonko putkiremontti maksaa rintamamiestaloon? Taloturvan hinta-arvio laskurin avulla voi arvioida oman kiinteistön putkiremontin hintaa. Hintaa ja remonttia pohtiessa kannattaa huomioida verottajan myöntämä hyöty eli kotitalousvähennys.
Käyttövesi- ja lämmitysremontti aloitetaan suunnittelulla ja lattioiden suojaamisella. Tämän jälkeen asentaja tekee läpiviennit, purkaa vanhan putkiston ja asentaa uudet putket. Remontin aikana vedet ovat poikki muutamia tunteja, riippuen kohteesta ja remontin laajuudesta. Lopuksi asentaja tekee viimeistelytyöt ja lopputarkastuksen, sekä opastuksen kiinteistön omistajan kanssa.
Viemäriputkiston remontti aloitetaan samaan tapaan suunnittelulla ja lattioiden suojaamisella. Tämän jälkeen pöntöt irrotetaan ja viemäriputkisto karstataan sekä pestään. Viemäri kuvataan uudelleen ja putket mitataan. Tämän jälkeen aloitetaan varsinainen viemäriputkien sukitus ja lattiakaivojen uusiminen, sekä lopuksi tehdään laadunvarmistus.
Putkiston kuntokartoitus omakotitaloon
Putkien kuntokartoitus on aina ammattilaisen tekemä arvio siitä, millainen on putkiston nykytilanne. Kartoittaja ohjeistaa myös, millaisella aikataululla putkiremontti omakotitalossa olisi järkevää toteuttaa. Jos remontti osoittautuu ajankohtaiseksi, asiantuntija laskee kokonaishinnan saamiensa tietojen ja suunnitelmien pohjalta. Kartoitukseen kuluu yleensä parisen tuntia riippuen kiinteistön koosta ja kartoituksen tarpeista.
Pyydä tarjous tai kysy lisää meiltä
Heräsikö kiinnostus? Kysy rohkeasti meiltä lisää mitä vaan asiaan tai palveluihimme liittyen, autamme mielellämme!