Sattuiko vesivahinko tai oletko huolissasi, että omakotitalossasi on vesivahinkoriski?

Taloturva tulee kuvaamaan omakotitalosi putkistojen kunnon viemärikameralla täysin ilmaiseksi, ilman, että sitoudut mihinkään. Älä siis arvaile tai elä stressissä, me tulemme varmistamaan asian.

Taloturva on omakotitalojen putkiremonttien pioneeri ja on tehnyt jo yli 7000 viemäriremonttia Suomessa ja Ruotsissa.

Me estämme vesivahingon ajoissa. Varaa ilmainen viemärikuvaus heti tästä tai ota meihin yhteyttä ja niin annamme vastauksia pelkoihisi!

Ennaltaehkäistään vesivahinkoriskisi ennen kuin vahinko tapahtuu.

Vesivahinko

Vesivahinko voi olla kallis vahinko ja helposti estettävissä omakotitalossa

Vesivahinko on tulipalon ohella monen talonomistajan ja varmasti myös vuokralla asuvan yksi suurimmista painajaisista. Yleisimpiä akuutin vesivahinkojen aiheuttajia ovat ennen kaikkea rikki mennyt pyykinpesukone tai astianpesukone, putki tai putkiliitäntä, sekä päälle jäänyt suihku tai vesihana yhdistettynä huonosti vetävään viemäriin. Vesivahinko voi syntyä myös hiljalleen esimerkiksi puutteellisen rakentamisen vuoksi.

Koska vesivahinko voi tuottaa asunnolle kymmenien tuhansien eurojen korjauskulut, on tärkeää osata ennakoida, tunnistaa ja hoitaa vesivahingot jo ennen kuin korjaamatonta tuhoa ehtii syntyä. Tässä artikkelissa jaamme hyödyllistä tietoa vesivahingoista ja kerromme niiden riskeistä. Lopuksi jaamme vielä muutamia vinkkejä, joiden avulla jokainen meistä voi oppia ehkäisemään vesivahinkojen riskiä omatoimisesti.

Vesivahinko – näin toimit tilanteessa

Vesivahinko voi lamauttaa hetkellisesti paikoilleen, mutta tilanteessa tulisi pyrkiä toimimaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Yksi merkittävimmistä vesivahingon jälkiseurauksista on homevaurio, joka voi pahimmillaan johtaa jopa rakennuksen asuinkelvottomuuteen. Siksi nopea reagointi on avainasemassa.

Jos havaitset vesivahingon, ensimmäinen askel on aina nopea yhteydenotto alueen ammattilaiseen, joka osaa tunnistaa, paikantaa ja korjata vesivahingon nopeasti. Jos vesivahinko sattuu esimerkiksi kerrostalossa, tästä on syytä ilmoittaa myös taloyhtiölle, sillä vesivahinko voi levitä helposti myös muihin asuntoihin.

Kun vesivahingosta on tehty ilmoitus, vahingon korjaaminen alkaa vaurioituneen alueen kuivauksella. Koko tilan tulee olla täysin kuiva ennen kuin korjaustoimenpiteet voidaan aloittaa. Tässäkin nopea reagointi on avainasemassa, sillä mitä nopeammin kuivaustoimet aloitetaan, sitä vähemmän kosteutta ehtii imeytyä rakenteisiin. Tällöin myös homevaurion riski laskee.

Voit itse aloittaa kuivauksen poistamalla näkyvän veden esimerkiksi pyyhkeillä. Omatoiminen kuivaus ei kuitenkaan riitä, sillä vettä on mitä todennäköisimmin jo päässyt rakenteisiin. Ammattilaisen tehtävänä on purkaa vaurioituneet osat ja suorittaa tarkat mittaukset vesivahingon laajuudesta.

Kuivauksen aikana asunnossa voi vesivahingon laajuudesta riippuen yleensä asua. Kuivauksessa käytettävät teolliset laitteet voivat kuitenkin aiheuttaa melua ja niitä on usein pidettävä päällä myös öisin. Kuivaustoimenpiteet voivat aiheuttaa myös pölyä ja sotkua muualle asuntoon. Jos vesivahinko on tarkoin rajatulla ja pienellä alueella, yleensä asuminen kuivaustoimenpiteiden ja purkutöiden aikana on mahdollista, mutta laajoissa ja mittavissa vaurioissa on usein tarpeen, että asukkaat muuttavat hetkellisesti muualle.

Vesivahinko – kuka korvaa ja mitä?

Vesivahinko on yksi hintavimmista asumiseen liittyvistä vaurioista. Siksi monille herääkin vesivahingon sattuessa huoli siitä, kuinka suureksi kulut kasvavat ja mitä kaikkea vakuutus korvaa. Kotivakuutusta otettaessa on ensisijaisen tärkeää varmistaa, mitä vakuutukseen kuuluu ja millaisia vesivahinkoja vakuutus kattaa. Laaja kotivakuutus kattaa yleensä yleisimmät vesivahingot, mutta vakuutuksissa on poikkeuksia, joten vakuutusehtoihin on aina tutustuttava huolellisesti ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Jos asut vuokra-asunnossa, on tärkeää selvittää jo ennen muuttoa, millainen vastuu sinulla on vuokralaisena. Omasta huolimattomuudesta tai kodinkoneen väärästä käytöstä johtuva vesivahinko vapauttaa yleensä vuokranantajan korvausvelvollisuudesta vesivahingon sattuessa.

Vuokralain mukaan vuokralaisen velvollisuutena on hoitaa vuokra-asuntoa huolellisesti. Tavallinen kuluminen ja tästä koituvat seuraukset eivät ole vuokralaisen korvausvastuun alla, mutta vuokralaisella on velvollisuus ilmoittaa mahdollisista ongelmista ja puutteista vuokranantajalle mitä pikimmiten. Huomautus on syytä tehdä kirjallisesti esimerkiksi sähköpostitse, jotta mahdollisessa ristiriitatilanteessa on olemassa kirjallista näyttöä siitä, että vuokralainen on täyttänyt oman velvollisuutensa.

Näin tunnistat vesivahingon

Usein vesivahinko aiheuttaa ulkoisia vaurioita, jolloin vesivahinko on helppo tunnistaa. Kaikkein vaarallisimpia vahinkoja saattavatkin olla nimenomaan ne vesivahingot, jotka syntyvät hiljalleen ja hitaasti, jolloin vaurioiden laajuus voi levitä syvälle rakenteisiin. Tällaisia vesivahinkoja voi olla vaikeaa havaita paljain silmin, joten on tärkeää oppia tunnistamaan, millaiset merkit voivat viitata vesivahinkoon. Hyviä esimerkkejä vesivahingon olemassaolosta ovat muun muassa muutokset sisäilmassa, tummat pilkut kosteiden tilojen, kuten kylpyhuoneen, saumoissa sekä erilaiset värimuutokset kalusteissa.

Yllä mainitut merkit eivät automaattisesti viittaa vesivahinkoon, mutta näitä muutoksia on hyvä oppia tunnistamaan ja seuraamaan, sillä juuri vesivahinkojen ennakointi ja aikainen havaitseminen auttavat minimoimaan vesivahingon aiheuttamien vaurioiden vakavuutta. Toinen tehokas keino selvittää, voiko asuntoa uhata vesivahinko, on kosteusmittaus. Vaikka kosteusmittaus suoritetaan yleensä muuton tai asuntokaupan yhteydessä, kosteusmittauksen voi tilata myös silloin, kun epäilee kosteusvaurioita talon rakenteissa, vaikka päällisiä merkkejä vesivahingosta ei olisikaan silmämääräisesti havaittavissa.

Vesivahinko – näin minimoit vesivahingon riskit

Pienikin vesivahinko voi laittaa koko perheen suunnitelmat ja arkipuuhat uusiksi. Siksi vesivahinkoon tulisi aina osata varautua opettelemalla muutamia niksejä, joiden avulla jokainen meistä pystyy omalta osaltaan minimoimaan vesivahingon riskejä. Aina kaikki ohjakset eivät luonnollisesti ole omissa käsissä, ja vesivahingon riski on olemassa omista varotoimenpiteistä huolimatta, mutta vesivahingon työläistä jälkiseurauksista johtuen, kaikki keinot on syytä ottaa käyttöön.

Tässä siis muutamia vinkkejä, joiden avulla voit minimoida vesivahingon riskiä:

  • Älä jätä pyykinpesukonetta tai tiskikonetta yksikseen pyörimään – edes kauppareissun ajaksi.
  • Seuraa kodinkoneiden, kuten jääkaapin, pakastimen, pyykinpesukoneen ja tiskikoneen, toimintaa ja tarkista säännöllisin väliajoin, että laitteet toimivat kunnolla, eivätkä koneet vuoda.
  • Pidä pyykinpesukoneen ja tiskikoneen sulkuventtiilit kiinni silloin, kun et käytä laitteita.
  • Asennuta kodinkoneet, kuten astianpesukone ja jääkaappi, aina ammattilaisen toimesta.
  • Jos kodinkoneelle ei ole lattiakaivoa tai mahdollisen vuodon havaitseminen on lattian rakenteen vuoksi erittäin hankalaa, hanki laitteelle erillinen turvakaukalo.
  • Opeta myös perheen nuorisolle kodinkoneiden vastuullista käyttöä.
  • Pidä hajulukot ja lattiakaivot puhtaina.
  • Älä mene liian väsyneenä, juopuneena tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena suihkuun – suihkuun nukahtaminen on ennen kaikkea vaarallista ja voi tulla kalliiksi!

Apua, vesivahinko!

On hyvä pitää mielessä, että vesivahinko ei suoraan merkitse asunnon lopullista tuhoa. Vaikka uutisissa pyörii paljon kauhutarinoita vuosikausiksi hometalon vangeiksi jäävistä perheistä ja tuskaliaista oikeudenkäynneistä vakuutusyhtiöitä vastaan, suurin osa kosteusvaurioista on onneksi nopean reagoinnin ansiosta hoidettavissa.

Vaikka kosteusvauriot ovat usein kalliita ja vakavia vaurioita, se ei onneksi merkitse ylitsepääsemätöntä tuhoa. Kun pidät pään kylmänä, toimit nopeasti, turvaudut ammattilaisen apuun ja minimoit riskit päivittäisessä elämässä, vesivahingon todennäköisyys pienenee. Ja vaikka vesivahinko harmillisesti sattuisi kohdallesi, toimimalla nopeasti voit estää suuremmat vauriot, jolloin vaurioilla ei ole merkittäviä jälkiseurauksia.

Vesivahingon mahdollisuuteen on hyvä varautua laajalla ja kattavalla kotivakuutuksella. Oli vakuutus mikä tahansa, tutustu aina huolellisesti vakuutuksen ehtoihin ja selvitä, mitä vesivahinkoja vakuutus korvaa ja mihin summaan asti. Laaja kotivakuutus voi tuntua kalliilta investoinnilta edullisimpiin vakuutuksiin verrattuna, mutta se tuo turvaa ja takaa mielenrauhan. Myös suuremman onnettomuuden sattuessa vakuutuksen tuoma taloudellinen turva on merkittävä apu.

Tilaa ilmainen vinkkilehti

Vinkkilehdestä löydät tietoa putkiremonteista, omakotitaloasumisesta sekä kustannuksista niihin liittyen.

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jätä tarjouspyyntö 25 sekunnissa

Onko omakotitalosi vailla putkiremonttia tai huoltoa? Pyydä meiltä tarjous, et takuulla pety ehdotukseemme!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.